Maaseudun toimivat yhdistykset ovat yhteisöllisyyden selkäranka

Suomessa toimii valtava määrä rekisteröityjä yhdistyksiä, ja yhdistystoiminta on yksi suomalaisen kansalaisyhteiskunnan vahvimmista perinteistä. Patentti- ja rekisterihallitus ylläpitää yhdistysrekisteriä, joka sisältää tiedot suomalaisista rekisteröidyistä yhdistyksistä.

Yhdistystoiminta onkin Suomessa poikkeuksellisen vahvaa. Lähes jokaisesta kylästä löytyy ainakin yksi aktiivinen yhdistys: kyläyhdistys, metsästysseura, urheiluseura, marttayhdistys, maamiesseura, lippukunta tai jokin muu paikallinen toimija.

Yhdistyksiä löytyy niin suurista kaupungeista kuin pienimmistäkin kyläkunnista. Yhdistysten toimintaympäristöissä on kuitenkin merkittäviä eroja. Erityisen merkittäväksi yhdistysten rooli nousee alueilla, joilla palvelut ovat kaukana ja väestömäärä pieni.

Helsingin väestötiheys on yli 3 000 asukasta neliökilometriä kohden. Sen sijaan monissa maaseutukunnissa asukastiheys jää alle 10 asukkaaseen neliökilometrillä, ja harvimmin asutuilla alueilla vielä huomattavasti tätä pienemmäksi. Suomessa keskimääräinen väestötiheys on kansainvälisesti verraten matala, noin 18 asukasta neliökilometriä kohden.

Tämä vaikuttaa suoraan yhdistysten toimintaan. Tilastot kertovat mielenkiintoisen asian: asukaslukuun suhteutettuna yhdistyksiä on monilla maaseutualueilla enemmän kuin kasvukeskuksissa. Tämä kertoo siitä, kuinka merkittävä rooli yhdistystoiminnalla on paikallisyhteisöjen arjessa.

Luvut kertovat paljon myös yhdistystoiminnasta.

Kaupungissa yhden yhdistyksen potentiaalinen jäsenkunta voi muodostua tuhansista ihmisistä muutaman kilometrin säteellä ja tarjontaa on paljon. Maaseudulla sama toiminta rakentuu usein muutaman kymmenen aktiivisen vapaaehtoisen varaan, jotka asuvat useiden kilometrien päässä toisistaan.

Silti tapahtumat järjestetään, harrastukset pyörivät ja kylätalojen valot syttyvät vuodesta toiseen.

Maaseudun yhdistystoiminnan suurin vahvuus on vapaaehtoisuus.

Useimmissa pienissä yhdistyksissä hallituksen jäsenet, rahastonhoitajat, tapahtumajärjestäjät, siivoojat ja kahvinkeittäjät ovat samoja ihmisiä. Joskus tuntuu, että vuosikokouksessa valitaan hallitukseen samat henkilöt hieman eri istumajärjestyksellä.

Tämä voi kuulostaa haasteelta, mutta samalla se kertoo vahvasta sitoutumisesta omaan yhteisöön. Monella kylällä yhdistystoiminta ei ole harrastus vaan tapa pitää oma asuinympäristö elinvoimaisena.

Moni yhdistystoimija tunnistaa myös kokouksen klassisen hetken, kun puheenjohtaja lausuu sanat:

"Tarvittaisiin vapaaehtoisia..."

Samassa hetkessä koko sali kiinnostuu poikkeuksellisen paljon kahvinsa sekoittamisesta, pöytäkirjan tutkimisesta tai ikkunasta näkyvästä säätilasta. Kukaan ei tietenkään väistä vastuuta tahallaan. Kaikki vain toivovat hetken aikaa, että joku toinen ehtisi ilmoittautua ensin. Yllättävän usein se joku toinen istuu kuitenkin samassa tuolissa kuin viime vuonnakin.

Kylätalojen remontit, kesätapahtumat, liikuntapaikkojen ylläpito ja erilaiset kehittämishankkeet syntyvät usein talkootyön avulla. Moni maaseudun kehittämishanke ei toteutuisi ilman vapaaehtoisten työpanosta.

Olen joskus miettinyt, että maaseudun yhdistystoiminta olisi varmasti kiinnostava tutkimuskenttä johtamisen asiantuntijoille.

Kaupungissa tapahtuman järjestämiseen voidaan nimetä projektipäällikkö, viestintävastaava ja tapahtumakoordinaattori. Maaseudulla sama projekti onnistuu usein sillä porukalla, joka sattuu jäämään kahvipöytään kokouksen jälkeen. Kun ”Martti” lupaa tuoda peräkärryn, ”Leena” keittää kahvit ja joku kolmas julkaisee tapahtuman Facebookiin.

Eikä siinä vielä kaikki.

”Martti” on samalla rakennusryhmän vetäjä, ”Leena” toimii rahastonhoitajana ja Facebook-julkaisun tehnyt henkilö paistaa tapahtumapäivänä makkarat.

Silti tapahtuma onnistuu.

Tämä on yksi maaseudun yhdistystoiminnan hienouksista, josta myös itse saan voimaa. Ihmiset auttavat siellä, missä apua tarvitaan. Tehtävänkuvia ei aina kirjoiteta paperille, mutta jokainen tietää oman roolinsa.

Yhdistystoiminnassa puhutaan paljon vapaaehtoisten rekrytoinnista, rahoituksesta ja hallinnosta. Harvemmin puhutaan siitä, kuinka tärkeä voimavara huumori on.

Olen joskus ajatellut, että ilman huumoria moni kokous olisi pidempi, moni hankehakemus raskaampi ja moni talkoopäivä huomattavasti väsyttävämpi.

Jokaisella yhdistyksellä on ne omat tarinansa, joille nauretaan vielä vuosienkin päästä.

Kun muutama vuosi sitten yritimme partiolaisten kanssa selvitä Lyly-myrskyn keskellä, mielessä ei silloin käynyt, että tästä tulisi se leiri, josta puhutaan vielä monta kertaa leirin jälkeen. Siinä hetkessä ei rakennettu legendaa, vaan yritettiin lähinnä selvitä seuraavaan ohjelmanumeroon ja toivottiin, että sähköt palaisivat ennen iltapalaa.

Lopulta koko leiri saatiin pidettyä, vaikkakin suurimmaksi osaksi ilman sähköä. Ohjelmat toteutettiin ja kotiin palattiin monta kokemusta rikkaampana.

Leiri ei nouse keskusteluihin siksi, että kaikki meni suunnitelmien mukaan, vaan siksi, että kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan.

Yhdistystoiminnassa parhaat tarinat syntyvät harvoin täydellisissä olosuhteissa.

Huumori tekee haasteista yhteisiä kokemuksia. Se muistuttaa, ettei kaiken tarvitse mennä täydellisesti, jotta lopputulos olisi onnistunut.

Suurissa kaupungeissa tilanne on usein toinen.

Jäsenmäärät voivat olla huomattavasti suurempia ja taloudelliset resurssit mahdollistavat palkatun henkilöstön käytön. Toiminnanjohtajat, hankekoordinaattorit, taloushallinnon ammattilaiset ja viestintävastaavat huolehtivat tehtävistä, jotka maaseudulla kuuluvat vapaaehtoisille.

Ammattimaisuus mahdollistaa laajemmat hankkeet, suuremmat tapahtumat ja tehokkaan varainhankinnan. Samalla toiminta voi kuitenkin etääntyä jäsenistön arjesta.

Maaseudulla yhdistyksen vuosikokous saattaa olla kylän yhteinen tapahtuma, jossa lähes kaikki tuntevat toisensa. Suurkaupungissa jäsenet voivat kuulua samaan yhdistykseen tapaamatta koskaan henkilökohtaisesti.

Kumpikaan toimintatapa ei ole toistaan parempi. Ne ovat syntyneet erilaisiin toimintaympäristöihin.

Kun ihmisiä on vähemmän, jokaisen panos näkyy enemmän.

Maaseudun yhdistyksiä tarkastellaan joskus liian paljon jäsenmäärien tai talouden kautta. Todellinen vaikutus näkyy kuitenkin muualla.

Yksi aktiivinen kyläyhdistys voi ylläpitää ainoaa kokoontumispaikkaa kymmenien kilometrien säteellä. Urheiluseura tai lippukunta voi tarjota lapsille harrastusmahdollisuuden omalla paikkakunnalla. Kotiseutuyhdistys voi säilyttää paikallista kulttuuriperintöä tuleville sukupolville.

Vaikka yhdistys olisi pieni, sen merkitys paikallisille asukkaille voi olla valtava.

Moni Leader-hanke, tapahtuma, kunnostusprojekti tai yhteisöllinen kehittämistoimi jäisi toteutumatta ilman vapaaehtoisia.

Onnistuminen voi tarkoittaa sitä, että partiomajalla syttyvät valot vielä ensi talvenakin.

Tai sitä, että joku uusi asukas löytää yhteisön, johon kuuluu tai lapset voivat harrastaa omalla kotipaikkakunnallaan.

Juuri tästä syystä maaseudun yhdistystoiminnan arvoa ei voida mitata pelkästään euroissa, jäsenmäärissä tai kävijätilastoissa.